Sivuston navigointi
Site search
- Etusivu
- Vuoden sähköinsinööri 2012 –palkinto
Vuoden sähköinsinööri 2012 –palkinto
Sain Vuoden sähköinsinööri 2012 -palkinnon Sähkö, tele, valo ja AV -messujen yhteydessä Jyväskylässä 1.2.2012. Tarkemmin aiheesta voi lukea Tampereen teknillisen yliopiston tiedotteesta.
Palkinnonjakotilaisuudessa pidin oheisen kiitospuheen.
”Hyvää iltaa kaikille,
suuret kiitokset huomionosoituksesta toimintaani kohtaan!Tietenkään en ole voinut yksi saada tätä kaikkea aikaiseksi. Tampereen teknillinen yliopisto on antanut hyvät puitteet tehdä milloin mitäkin sähkötekniikkaan liittyvää projektia. Teollisuus ja muut rahoittajat ovat antaneet oman rahallisen panoksensa ja monesti myös osaamisensa käyttöön. Paljon arvokkaita ja taitavia ihmisiä on ollut ympärilläni. Ilman heitä tällainen ei olisi ollut mahdollista. En voi mahduttaa tähän kiitospuheeseen montaa nimeä, mutta joitakin haluan kuitenkin mainita.
TTY:n nykyinen rehtori, elektroniikan professori Markku Kivikoski on monesti vaikuttanut myönteisesti, että olen pystynyt hyödyntämään kaikkea osaamista mitä minulla on. Teollisuuden puolelta haluan mainita professori Jarmo Elovaaran, joka on yli 20 vuotta ollut mukana hankkeissani. Hän on loistava tutkimusten sparraaja. Kuten tiedätte, hänellä jos jollain on sähkötekniikka hallussa. Toinen pitkäaikainen yhteystyökumppanini on ollut ylitarkastaja Osmo Haltia Työ- ja elinkeinoministeriöstä. Hänen kanssa on ratkottu milloin mitäkin tilanteita enemmän kuitenkin säädösten ja juridiikan näkökulmasta kuin sähkötekniikan näkökulmasta.
Yhtenä uusimpana itselleni tärkeänä ihmisenä haluan mainita professori Hiroo Taraon, joka noin vuosi sitten tuli Japanista meidän tutkimusryhmäämme lähinnä vertaamaan laskentansa tuloksia meidän aikaisempiin mittaustuloksiin. Varsinainen lottovoitto minusta, japanilaisethan ovat tekniikan huipulla ja sieltä joku halusi tulla minun kanssa tekemään tutkimusta. Täydennämme hyvin toisiamme. Edelleenkin pidän häntä tutkimusmaailmani lottovoittona.
Haluan vielä erityisesti kiittää toimitusjohtaja Sinikka Hieta-Wilkmanin Seskosta. Hän jaksaa aina kannustaa kollegoitaan ja luoda positiivista ilmapiiriä ympärilleen. Sähkönaisissakin hän on yhtenä kantavana voimana.
Lopuksi suuret kiitokset kaikille muille, jotka jäivät nimeltä mainitsematta, mutta ovat olleet mukana uraani tukemassa. Oli suuri kunnia saada tällainen palkinto.
Kiitokset!”